LAHJAKASTA LAUSUJAA ETSITÄÄN!
23. Veikko Sinisalo -kilpailun alkukilpailu
sunnuntaina 14.3. alkaen kello 10 Kellariteatterissa
Tuomariston pohtiessa päätöstään on yleisöllä mahdollisuus käydä katsomassa aiemmin Veikko Sinisalo -kilpailussa menestyneiden nuorten lausujien työhön NÄTYllä klo 18.30 alkavassa esityksessä Tappoi (työpöydälle) koska jäi ilman (RUNOA). Nyt nähtävä kokonaisuus on ensimmäinen näytös viime syksynä paljon kiitosta saaneesta esityksestä, josta yllä oleva kuvakin.
Tulokset julkistetaan klo 20 Tampereen Yliopiston Näyttelijäntyön Laitoksen, NÄTYn, tiloissa.
Liput molempiin esityksiin ovelta. Ei ennakkovarauksia.
Veikko Sinisalo -kilpailu 10/5 €
Tappoi (työpöydälle) koska jäi ilman (RUNOA) 12/10 €
Kulku sekä Kellariteatteriin että NÄTYlle käy TTT:n Vanhan päänäyttämön ala-aulasta, Hämeenpuisto 28. Päivän aikana on useita kahvi- ja ruokailutaukoja.
TTT:n Kellariteatterissa pidettävään alkukilpailuun on ilmoittaunut 15 lausujaa. Kilpailu huipentuu Kajaanin Runoviikon päätöspäivänä 11. heinäkuuta Kajaanissa järjestettävään finaaliin. Kilpailu järjestetään joka toinen vuosi ja siihen voivat osallistua nuoret lausujat (18-30 -vuotiaat).
Kilpailun finaalin palkintona on Veikko Sinisalon stipendirahaston myöntämän 3.400 euron apurahan ja oikeus käyttää Vuoden nuori lausuja -titteliä. Lisäksi Kajaanin Runoviikko tilaa voittajalta ensi-illan kesän 2011 Runoviikolle.
Alkukilpailussa kukin kilpailija esittää 20 minuuttia kestävän vapaamuotoisen runokokonaisuuden, johon tulee sisällyttää kaksi pakollista tekstiä. 2000-luvun runoista kilpailijat voivat valita joko Markku Paasosen Laskoksia tai Catharina Gripenbergin runon Rantalöytöjä. Klassikkotekstiksi voi valita joko Kantelettaren runon Pahasti öitsinyt tai Pohjanpään Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot.
Kilpailun aikaisempien voittajien joukossa on mm. sittemmin tutuiksi tulleita lausujia, kirjoittajia ja teatterintekijöitä, kuten Leea Klemola, Miia Nuutila ja Jussi Lehtonen.
Kilpailun viisi tuomaria ovat Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo, Pirjo Häkkinen, Ella Pyhältö ja Mikko Bredenberg Suomen lausujain liitosta. Veikko Sinisalon Stipendirahastoa edustaa “hallitseva mestari”, Vuoden Nuori Lausuja 2008 Tuukka Vasama. Juontajana ja raadin sihteerinä toimii Lausujain liiton sihteeri Iiro Kajas.
Tilaisuuden avaa kilpailun suojelija, runoilija Kirsi Kunnas. Tampereen kaupungin tervehdyksen tuo apulaispormestari, näyttelijä Perttu Pesä.
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
Tappoi (työpöydälle) koska jäi ilman (RUNOA)
Läpileikkaus 2000-luvulla kirjoitetusta suomalaisesta runoudesta
Joukko Veikko Sinisalo -kilpailun aiempia finalisteja ja nykyisiä teatterin ja lausunnan ammattilaisia esittää ensimmäisen näytöksen viime syksynä runsaasti huomiota saaneesta, 2000-luvun runouteen keskittyvästä teoksesta Tappoi (työpöydälle) koska jäi ilman (RUNOA).
Näyttelijä Helka-Maria Kinnusen ja ohjaaja Ilari Nummen ideoima ja toteuttama runoesitys toimi esiintyjien jatkokoulutuksena. Lisäksi siinä tutkitaan runon näyttämöllistämistä. – Ja modernia teatteria hienostunut ja sykähdyttävä kokonaisuus lähinnä onkin.
Esiintyjät ovat Emilia Kokko, Riku Kemppinen, Irene Kajo, Sampo Harju ja Noora Dadun sijaisena toimiva Helka-Maria Kinnunen.
23. Veikko Sinisalo -kilpailun ohjelmaan kuuluva esitys
sunnuntaina 14. maaliskuuta 2010 klo 18.30.
Tampereen Yliopiston Näyttelijäntyön Laitoksen, NÄTYn, tiloissa. Hämeenpuisto 28.
Liput ovelta 12/10 €.
|