Rekrytointi

Tampereen Työväen Teatteri (TTT) on kansallinen päänäyttämö, joka valmistautuu lähivuosina alkavaan mittavaan perusparannukseen. TTT:ssä käy vuosittain noin 150 000 katsojaa ja olemme Suomen kolmanneksi suurin teatteri. Ohjelmistossamme on kotimaisia ja kansainvälisiä kantaesityksiä, klassikoita, musiikkiteatteria sekä yhteistuotantoja, vierailuja sekä ravintolateatteriesityksiä. Myös lastenteatterilla on vankka asema ohjelmistossamme. Neljä näyttämöämme sijaitsevat Hämeenpuiston kulttuurikorttelissa. Teatterin tytäryhtiö, TTT-Teatteripalvelut Oy, täydentää teatterielämystä ravintolapalveluilla ja vastaa myös TTT-Klubin musiikkikeikoista. Yhtiö tuottaa myös kokous- ja kongressipalveluja Puistotornin kokous- ja kongressikeskuksessa, jossa vierailee vuosittain noin 10 000 kokouskävijää. Teatterissa työskentelee noin 125 vakituista työntekijää ja lisäksi miltei sama määrä vierailevia taiteilijoita. Kokonaisuudessaan kulttuurikorttelissa työskentelee vuosittain liki 500 työntekijää.

Haemme palvelukseemme toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin

Toimitusjohtajaa 

Toimitusjohtaja johtaa ja kehittää teatteria yhdessä henkilöstömme kanssa. Toimitusjohtaja vastaa Tampereen Työväen Teatteri Oy:n strategian toteuttamisesta, taloudesta ja henkilöstöjohtamisesta. Hän toimii taiteellisen johtajan, talous- ja hallintojohtajan, teknisen päällikön, kehityspäällikön, viestintäpäällikön ja asiakaspalvelupäällikön esihenkilönä.

Odotamme toimitusjohtajalta näyttöjä menestyksellisestä kulttuurijohtamisesta. Kokemus teatterialan johtotehtävistä katsotaan hakijoille eduksi. Arvostamme johtamista, joka tukee moniammatillisen taideorganisaation kehittymistä, hyvää hallintoa ja kestävää liiketoimintaa.

Koulutusvaatimuksena on tehtävään soveltuva koulutus.

Tehtävässä noudatetaan kokonaistyöaikaa. Hakijoita pyydetään esittämään palkkatoivomuksensa ja ajankohta, jolloin toivoisi aloittavansa tehtävässä.

Taiteellista johtajaa

Taiteellinen johtaja johtaa teatterin taiteellista toimintaa, suunnittelua ja kehittämistä. Taiteellinen johtaja päättää teatterin ohjelmistosta ohjelmistosuunnittelun ja -valintojen prosessin mukaisella tavalla. Hän toimii taiteellisen henkilökunnan sekä tuottajan ja tuotantosuunnittelijan esihenkilönä. Taiteellinen johtaja päättää tuotantosopimuksista, esitysaikatauluista ja miehityksistä sekä vierailevien taiteilijoiden palkkaamisesta. Taiteellinen johtaja osallistuu myös viestinnän suunnitteluun.

Odotamme taiteelliselta johtajalta kokemusta ja näyttöjä teatterialan taiteellisista johtotehtävistä. Taiteellisen johtajan tehtävänä on rakentaa teatterille ohjelmistoa, joka vahvistaa TTT:n tehtävää kansallisena päänäyttämönä ja kiinnostaa yleisöä. Tehtävän onnistunut hoitaminen edellyttää hyvää henkilöstöjohtamista sekä sitoutumista teatterin talousarvioon. Taiteellisen johtajan esihenkilönä toimii toimitusjohtaja.

Koulutusvaatimuksena on tehtävään soveltuva koulutus.

Tehtävässä noudatetaan kokonaistyöaikaa. Hakijoita pyydetään esittämään palkkatoivomuksensa ja ajankohta, jolloin toivoisi aloittavansa tehtävässä.

Hakemukset osoitetaan sähköpostilla osoitteeseen erxelgbvagv+ggg-grnggrev.sv 22.2.2024 klo 16 mennessä. Tiedusteluihin vastaa hallituksen puheenjohtaja Kai Hintsanen, puhelin 050 3446 215, torstaina 15.2.2024 kello 12-14 ja maanantaina 19.2.2024 kello 15-17.