YHTÄ MATKAA

Ilo, suru ja menneen elämän virheet

Näytelmän kerronta toimii metaforisena areenana elämän arvaamattomalle luonteelle. Kysytään mitä aika oikeastaan on. Selvää on, että sitä ei voi pysäyttää. Matka etenee, halusimme tai emme. Ainon mukaan hukkaan se menee kaikki, yhtään ei jää varastoon. (–) Seela Sella valaisee koko näyttämön pelkällä läsnäolollaan ja Puntti Valtonen on uskottavan varma keski-ikäisen näyttelijän roolissa. Heidän työskentelyssään ei ole esiintymisen viivettä. Luontevuus soljuu katsomoon.

Heidän matkastaan tulee mullistava

Leena Tammisen käsikirjoittama näytelmä käsittelee keskustelua ja sen vahvaa voimaa vaikuttaa asioihin – sekä tehtyihin että tekemättömiin. Siksi aihe on aina ajankohtainen, eikä se koskaan mihinkään häviä, vaikka joku sitä saattaisi toivoakin. Lisäksi käsikirjoitus tarjoaa oivallisen pohjan erinomaiselle näyttelijätyölle. Nämä kaksi henkilöä ovat kuin yö ja päivä. Seelan esittämä Aino on avoin, Valtosen esittämä Asko sulkeutunut. Näiden kahden erilaisen ihmisen vastavoima tarjoaa katsojalle kiinnostavan näkökulman keskustelun voiman vaikutuksiin ja siihen kun lisätään Pekkosen esittämän konduktöörin tilanteita rytmittävät dialogit, niin luvassa on yksi tämän vuoden kiinnostavimmista teatteritapauksista.

Seela Sella ja Puntti Valtonen hurmaavat

Karismaattinen, rempseän pienesti tilan haltuun ottava Sella saa rinnalleen väkevän monipuolisen Valtosen. Tasavahvasti – ja ehkä hieman takavasemmalta – heidän rinnalleen nousee näytelmän musiikin tehnyt Eero ”Safka” Pekkonen, jonka konduktöörirooli kantaa koko matkan. (–) Ilmenee, ettei asetelma ole lainkaan niin selkeä kuin alussa tuntui. Asko osoittautuu kylmäkiskoista bisnesmiestä moniulotteisemmaksi ja Ainon kansannaisesta löytyy yllättäviä haavoja. (–) Esityksen jälkeen yllätän itseni sanomasta: ”Kävin katsomassa näytelmän kuolemasta,… eikun elämästä.” Sitähän tämä taitaa olla: korpifilosofiaa elämän tarkoituksesta, hurmaavan hypnoottisen musiikin säestämänä.