Vuonna 85 Remix Golden Turbo Platinumin tarina päättyy joulukuussa. Viemme teidät syksyllä 80-luvulle vielä reilut kymmenen kertaa.
Heikki Syrjän ja Riku Suokkaan kirjoittama ja Suokkaan ohjaama musikaali sai kantaesityksensä syksyllä 2006. Juice Leskisen, Eppu Normaalin ja Popedan musiikki sekä aito kasarihenki tekivät siitä hitin jo ennakkoon: Lipuista 80 prosenttia oli loppuunvarattu jo ennen ensimmäistäkään esitystä. Kriitikoiden sydän ei lämmennyt yhtä nopeasti. Joku totesi, että syvällisin hahmo lavalla oli Datsun 100A.
Musikaali rikkoo katsojaennätyksiä
100 000:s katsoja kukitettiin lavalla maaliskuussa 2008. Seuraavat kukat sai 208 500:s katsoja lokakuussa 2010. Keväällä 2011 manserock-ilmiön oli nähnyt jo lähes 233 000 katsojaa. Vuonna 2010 se oli edelleen Suomen teattereiden katsotuimpia teoksia, tarkalleen toiseksi katsotuin.
Remixistä Sing-A-Longiin
Manserock-musikaalin uusintaensi-iltaa juhlittiin 11.9.2009, jolloin ensi-iltaan tuli Vuonna 85 Remix. Musikaalista on tehty myös Sing-A-Long –versio, jonka ensimmäinen esitys oli syykuussa 2010. GTP on siis musikaalin neljäs virallinen versio. Muutoksia on toki tehty pitkin matkaa enemmänkin tekemättä niistä sen kummempaa numeroa.
Musikaalin työryhmässä on iso joukko tähtiä, jotka ovat olleet mukana aina alusta asti. Esityksiä heille on kertynyt jo yli 350!
Fanit kansoittavat esitykset
Musikaalin ympärille on syntynyt teatterissa poikkeuksellinen fani-ilmiö. Innokkain katsoja, tamperelainen Sari Forström on tähän mennessä nähnyt musikaalin lähes sata kertaa. Muitakin musikaalin kymmeniä kertoja nähneitä löytyy. Faneista on muodostunut tiivis joukko, joka järjestää tapaamisia ja pyörittää omaa facebook-ryhmää. Ja toki fanit nähdään myös teemabileissä eli Kasaribileissä, joita tästä syksystä alkaen järjestetään uudella TTT-Klubilla.
Kommentteja katsojilta
Meidän koko suku on nähnyt
Meidän koko suku on nähnyt Manserockin, parhaat viisikin kertaa. Jos ikipäivänä tulee vielä esitettäväksi, olen ensimmäisten joukossa jonottamassa lippua. Baarikärpänen ja Mauno ovat parhaat! Hyvä Tampere, järjestitte huikean teatterielämyksen!
Hei, en löytänyt helposti
Hei, en löytänyt helposti muutakaan paikkaa kysyä asiaani niin koitetaan tätä kautta eli koska muistini pätkii pahasti niin kysyisin että saivatko Tommi ja Karoliina toisensa näissä ttt:n versioissa?
Kiitos jo etukäteen vastauksesta.
Saivat, viimeisimmässä, eli
Hei! Kyllä saivat, viimeisimmässä, eli GTP:ssä
Eilisesssä esityksessä (20.12
Eilisesssä esityksessä (20.12) oli haikean tunnelma sekä katsojilla että näyttelijöillä ( ainakin sellainen tunne itselle tuli).
Kiitos kaikista näistä esityksistä vuosien varrella.... kerrasta toiseen yhtä riemastuttava kokemus! Aika varmaan siirtyä eteenpäin tekijöillä ja katsojilla .... mutta ehkä joskus voisi vielä muutaman esityksen järjestää... noin niinkuin
muistelun merkeissä. Ehdottomasti parasta teatteria, mitä olen ikinä nähnyt. Hyvä Tampere!!! 85 x 85 kiitosta!
Kiitos upeasta esityksestä 15
Kiitos upeasta esityksestä 15.12.2012! Olette loistavia! Tulisin vieläkin katsomaan (neljännen, viidennen jne. kerran) jos esitykset eivät loppuisi. Ehkä vielä joskus nostalgiaesityksiä? Tulen viivana jos näin käy :)
Aivan upea , niin kuin
Aivan upea , niin kuin ennenkin !!! Ikävä tulee kaikkia . Voi kun esityksen saisi dvd lle edes , että voisi muistella kaikkia Tommia , Iso Gee tä, Pepposta, Maunoa jne . Elokuva sinänsä hyvä idea , mutta siinä on eri näyttelijät ... Onko teidän pakko lopettaa ?!!!
Eilisen (13.11.) esityksen
Eilisen (13.11.) esityksen jälkeen vieläkin liekeissä ja liput jo ostettu viikon päähän. Ette te oikeesti voi lopettaa esityksiä:(((.
Aivan upea esitys! Kiitos!
Aivan upea esitys! Kiitos!
Aivan huikea kokonaisuus,
Aivan huikea kokonaisuus, juonikin saatu biisien sanoista kuten Abba-musikaalissa. Energia ei ehtynyt missään vaiheessa. Kyllä Manse-rock oli musikaalina ansainnut. Hyvä Tampere!