TTT-KLUBI: AKI RISSANEN TRIO (LEVYNJULKAISU)

TulostaTulosta

Maineikas brittiläinen Edition Records -levymerkki julkaisi Suomi-jazzin huippunimistä koostuvan Aki Rissanen Trion uuden Another North -albumin 10.11. Pianisti Aki Rissasen, basisti Antti Lötjösen ja rumpali Teppo Mäkysen muodostaman kokoonpanon tuorein julkaisu on kunnianhimoinen ja rytmisesti intensiivinen jatke Amorandom-debyytille, joka voitti Jazz-Emma-palkinnon vuonna 2016.

Lokakuisen Japanin-kiertueen jälkeen Aki Rissanen Trio esiintyy muun muassa Lontoon tunnetulla PizzaExpress-jazzklubilla sekä Saarbrucken Jazz Festivalilla Saksassa. Suomessa uutta levyä juhlistetaan keikoilla Espoon Sellosalissa, TTT-klubilla Tampereella sekä Koko Jazz Clubilla Helsingissä.

"Uuden albumin musiikki on tulosta trioni viime vuosien kehityksestä ja kollektiivisesta pohdinnasta, millaiselta pohjoismainen jazzpianotrio voisi kuulostaa", Rissanen kertoo uudesta albumista. "Kehittyvät tekstuurit, ilmaisun kiireetön mutta intensiivinen energia sekä sävelletyn materiaalin ja improvisoinnin rajojen hälventäminen ovat olleet keinoja, joilla olemme luoneet yhtyeellemme tunnistettavan saundin."

Aki Rissanen tunnetaan oman trionsa ohella myös lukuisten huippukokoonpanojen kuten Verneri Pohjola Quartetin, Mikko Hassinen Elektro GT:n ja Lauri Porra Flyoverin luottomiehenä. Hän on julkaissut 9 albumia eri levy-yhtiöille kotimaan lisäksi USA:ssa, Ranskassa, Iso-Britanniassa ja Ruotsissa.

Kokoonpano:
Aki Rissanen, piano
Antti Lötjönen, basso
Teppo Mäkynen, rummut

Show klo 19, ovet klo 18.

Katso myös:
Kotisivut
Virallinen Facebook

---------- POISTUNUT OHJELMISTOSTA ----------

Share/Save

Tiedot

Vain yksi esitys
07.12.2017
Jazz, Keikka
Ikäsuositus: Ei ikärajaa
Kesto: -
 
Lippujen hinnat: 14 €

Tulevat esitykset

Kriitikkojen kommentit

-

Tekijät

Muita kuvia näytelmästä

Näytelmän kuvia

Videot

Ekstrat

Lähetä kommentti

Plain text

  • HTML merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.