Lento oli viime vuoden Lea-palkintoehdokas!
”Lento on tärkeä ja tolkuton näky tämän päivän elämänmenosta. Realismin ja surrealismin yhdistely avaa näyttämön yhtä aikaa ihmisten sisään ja toisaalta ulos", kertoo Lea-raati perusteluissaan. Palkinto jaetaan maaliskuussa Thalia-gaalassa.
Sirkku Peltolan uusin näytelmä sijoittuu lentokoneterminaaliin, jonne kokoontuu 11 toinen toistaan sytyttävämpää persoonaa odottamaan lomamatkaa etelään. Aamulentoa varjostaa pieni univelka, joka toimii lähtölaukauksena monenlaisille sattumuksille. Sanaharkoille, välien selvittelylle, rakkaudentunnustuksille ja kommelluksille.
Peltolan tyyliin murteet ja nykyslangi höystävät ajoittain hulvattomuuteen yltyvää, ilmavaa dialogia. Tarinaa kuljettaa lentoon myös tamperelainen tanssiteatteri MD.
"Lentokenttä on kiehtova, kiiltävä, kliininen, absurdiin asti jopa olematon tila. Se on paikka, jossa tuntemattomat ihmiset kohtaavat toisensa ja muuttuvat yksilöistä Matkustajiksi. He menettävät jollain tapaa yksityisyytensä, kansalaisuutensa ja valitettavan usein myös kanssaihmisten huomioonottokykynsä. He ovat matkalla. He ovat täynnä uskoa lähtöporttien takana odottavaan tuonpuoleiseen. He uskovat lentävänsä pois arjen harmaudesta, nousevansa ihmisinä Lomailijan vapaaseen ihmisyyteen. He uskovat toteutuvansa Lomailijana siksi ihmiseksi, joksi ovat oikeasti syntyneet eli itseään toteuttavaksi renessanssipersoonallisuudeksi.
Odotukset ovat suhteellisen korkealla myös tämän näytelmän Egyptin lämpöön lähtevässä suomalaisten ryhmässä. On joulunalusaika ja Suomessa sää pimeä ja loskainen. Loma auringossa on monelle lähtijälle hyvinkin tervetullut ja tarpeen. Osa lähtijöistä on matkannut Helsinki-Vantaalle jo edellisenä iltana ehtiäkseen lähtöselvitykseen aamuvarhaisella. Todennäköistä on, että kukaan ei ole nukkunut tarpeeksi. Psyyke on valmiiksi vähän pehmeä. Hyvin pienikin viivytys tai vastoinkäyminen saattaa katkaista kamelin selän." - Sirkku Peltola








Kommentteja katsojilta
Ihana taide-esitys! Tuli
Ihana taide-esitys! Tuli onnellinen olo...
Yksi parhaista näkemistäni
Yksi parhaista näkemistäni näytelmistä pitkiin aikoihin. Kiitos kuuluu teille jokaiselle.Hienoa työtä kertakaikkiaan!!!!
Tämä oli kyllä hieno näytelmä
Tämä oli kyllä hieno näytelmä. miten voi tällaista saada aikaan. Vaikuttuneet Milla ja hänen miehensä Matti Kiitos!!
Upea,monitasoinen-ilmeinen ja
Upea,monitasoinen-ilmeinen ja riemastuttava homosapiens-lajin katselmus kulttuurimme ja kehityksemme nykyvaiheesta !
-Matkailun lisäksi harrastamme myös luontofilmejä ja ihmettelemme mm.pigviinilaumoja,joten oli älykäs,humaani veto esitellä"pingviineillekin"monenkirjava lauma-ja otos homosapiens-lajistakin lentoterminaalissa,matkallelähtötunnelmissa...
-Kiitos Sirkku Peltolalle ja upeille näyttelijöille!