AVUSTETTU ITSERAKKAUS

TulostaTulosta

Komedia elämän tavallisista tapahtumista, jotka kuitenkin yllättävät meidät

Koomikko Jari Kaula on onnistunut pakenemaan elämää ja sen ikäviä sivuvaikutuksia hämmästyttävän kauan. Vaikea ihmissuhde, ylisuuri asuntolaina ja kiukuttelevat lapset loistavat poissaolollaan! Jes!

Kun Jari tahtomattaan rakastuu turkulaiseen parturikampaajansa, hänen huumorintajunsa joutuu koetukselle. Selja haluaa tulla onnelliseksi, mikä osoittautuu vaikeaksi tai vähintäänkin keskivaikeaksi tehtäväksi egosentrisen Jarin kanssa.

Samaan aikaan toisaalla Jarin vanhemmat, Inkku ja Pöpi, ovat heittäneet kirveen kaivoon. Lapsenlapsia ei ole ja ystävät ympärillä kuolevat mitä karmaisevimpiin sairauksiin. Koko ajan ovella on joku ”savupiipunkorjaaja”, joka yrittää huijata heidän rahansa. Edessä oleva vanhuus näyttää nöyryyttävältä ja Jarin kauhuksi vanhemmat päättävät tehdä avustetun itsemurhan Belgiassa.

”Se on än äs avustettu itsemurha. Täysin laillinen. Täysin kivuton.”

Kun elämä, jota Jari kutsuu suureksi onnettomuudeksi, vihdoin vyöryy ovista ja ikkunoista, myös menneisyys koputtaa oveen. Jarin avioton, yhden illan suhteesta syntynyt käytöshäiriöinen poika tarvitsee isää.

Avustettu itserakkaus on komedia elämän tavallisista tapahtumista, jotka kuitenkin yllättävät meidät. Tampereen Teatterin Huojuvasta talosta ja Kellariteatterin Ei voi auttaa sorista tuttu tekijä Antti Mikkola on kirjoittanut yhdessä Hanna Sepän kanssa itserakkautta pursuavan komedian, joka perustuu tositapahtumiin.

Avustettu itserakkaus on kevään energisintä teatteria ja taitavan näyttelijäryhmän tykitystä!

Share/Save

Tiedot

Kantaesitys
15.01.2018
Komedia
Ikäsuositus: -
Kesto: -
 
Lippujen hinnat: 38/36/33 €
Koululaisryhmät opettajan johdolla 17 € / lippu.

Tulevat esitykset

Maanantai, 14. tammikuu 2019 - 19:00
Tiistai, 15. tammikuu 2019 - 19:00
Torstai, 17. tammikuu 2019 - 19:00
Perjantai, 25. tammikuu 2019 - 19:00
Lauantai, 2. helmikuu 2019 - 19:00

Kriitikkojen kommentit

-

Tekijät

Käsikirjoitus Antti Mikkola ja Hanna Seppä
Ohjaus Antti Mikkola
Lavastus ja pukusuunnittelu Karmo Mende
Valosuunnittelu Juha Haapasalo
Äänisuunnittelu Kyösti Kallio

Muita kuvia näytelmästä

Näytelmän kuvia

Videot

Näytelmästä ei ole tällä hetkellä videoita.

Ekstrat

Lähetä kommentti

Plain text

  • HTML merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.