Suuri näyttämö

TulostaTulosta

Käyntiosoite on Hämeenpuisto 32, sisäänkäynti Hämeenpuistosta sekä Hämeenpuiston ja Satamakadun kulmasta.

Suuren näyttämön lämpiö on kolmessa kerroksessa, ja kahdessa ylimässä kerroksessa teatterissakävijöitä palvelee Teatteriravintola Tilda. 

Suuri näyttämö on nimensä mukaisesti suuren yleisön näyttämö. Katsomopaikkoja on lähes 800. Näin ollen sen ohjelmisto pyrkii olemaan mahdollisimman monipuolinen haasteitaan unohtamatta.

Yhdellä maamme suurimmasta teatterinäyttämöistä nähdään kotimaisia uutuuksia, maailmankirjallisuuden klassikoita, komediaa, musikaaleja ja musiikkinäytelmiä.

Liikuntavammaisten teatterissakäynti on pyritty saamaan mahdollisimman vaivattomaksi. Myös katsomossa on otettu huomioon pyörätuolien sijoittaminen.

Katsoja astuu teatterisaliin katsomon etuosasta näyttämön vierestä. Katsomo on yhtenäinen ja salissa on tuolirivejä 17, ja takimmaisestakin rivistä säilyy näyttelijän ja katsojan välinen läheinen kontakti. Katsomon viisi ensimmäistä riviä on näyttämöratkaisusta riippuen siirrettävissä ilmatyynyjen varassa haluttuun kohtaan näyttämö- ja etukatsomotilassa. 

Suuri näyttämö luovutettiin TTT:lle Kalevalan päivänä 1985. Sen arkkitehtejä ovat Marjatta ja Martti Jaatinen. Vuoteen 2005 mennessä Suurella näyttämöllä on käynyt jo yli 2 miljoonaa katsojaa.

 

» Istumakartta (pdf):

 

M T K T P L S
 
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
31