Musikaalikomedia
Poistunut ohjelmistosta!
Glamouria, huumoria ja loisteliaita musiikkinumeroita.
Tähtinä Arja Koriseva, Esko Roine ja
Lari Halme!
Suomen kantaesitys oli 4.9.2008 Suurella näyttämöllä
Kesto noin 2 h 40 min väliaikoineen
 |
|
Esko Roine, Arja Koriseva ja Lari Halme |
|
|
Herrasmieshuijarit perustuu tunnettuun elokuvaan 1980-luvulta. Tarina kertoo kahdesta huijarista, jotka asettuvat asumaan Ranskan Rivieralle. Lawrence Jamieson (Esko Roine) on sujuva ja hienostunut hurmuri, joka puhuu rahat pois naiselta kuin naiselta. Toinen miehistä on pikkurikollinen Freddy Benson (Lari Halme), jonka huijarintaidot kaipaavat vielä hieman hiomista…
Vaikka Riviera on avoin ja aurinkoinen, se ei kuitenkaan ole riittävän iso näille kahdelle huijarille. He lyövät vedon: Ensimmäinen, joka saa huijattua 50 000 dollaria nuorelta, viehättävältä perijättäreltä Christine Colgateilta (Arja Koriseva) voittaa ja häviäjä häipyy kaupungista. Huijareiden henkisen kaksintaistelun tuoksinassa paljastuu molemmista taitureista yhtä jos toista, ja voittajaa veikataan loppuun asti.
Musikaalikomedian tekijöinä ovat muun muassa TTT:n suosikkimusikaaleista Peter Pan ja Marilyn tutut ohjaaja Tiina Brännare, pukusuunnittelija Matti Seppänen ja lavastaja Jani Uljas.
Musikaalifaktaa
TTT tekee musikaalissa yhteistyötä Tanssiteatteri MD:n kanssa.
Käsikirjoitus Jeffrey Lane
Musiikki ja laulujen sanat David Yazbek
Suomennos Mikko Koivusalo
Ohjaus ja koreografia Tiina Brännare
Musiikin sovitus ja kapellimestari Pekka Siistonen
Lavastus Jani Uljas
Valosuunnittelu Jukka Kyllönen
Pukusuunnittelu Matti Seppänen
Tanssijat Tanssiteatteri MD
Musiikin tuotanto Bundespopstars/Stone Factory Oy
Päärooleissa Arja Koriseva, Esko Roine ja Lari Halme, muissa rooleissa Jari Ahola, Mika Honkanen, Kristiina Hakovirta, Leena Rousti, Petra Karjalainen, Helena Rängman, Vesa Kietäväinen, Jari Leppänen
Lavalla 10-henkinen tanssiryhmä ja 10-henkinen Royal Casino Orchestra.
Mitä kriitikot ja katsojat sanovat?
"Herrasmieshuijarit on ilman muuta korkean ammattitaitoisesti tehtyä viihdettä. Kaksi tuntia 40 minuuttia hujahti ensi-illassakin arkityöpäivän jälkeen nopeasti. 10-miehinen bändi soittaa hyvin ja paljon. Yhtään ei jäänyt ensi-illassa epäselväksi, että lavan kuningas on vanhempaa huijaria esittävä Esko Roine (Lawrence Jameson).
Ikääntyvälle Roineelle lankeaa hyvin liikunnallisessa näytelmässä lempeää ironiaa. (…) Perintöprinssinä nähtävä Lari Halme (Freddy Benson) hoitaa moninaiset ketkuilut kerrassaan kutkuttavasti.
Arja Korisevankin (Christine) tunnistaa blondin peruukin alta ainakin heti, kun hän alkaa laulaa. (…) Teatteriin houkuteltu laulaja on näyttelijöiden keskellä mukavasti aito, ja jo siitäkin syystä yleisö varmasti häntä rakastaa. Lisäksi häntä tietysti rakastetaan sen takia, että yllätyskäänteisiin päättyvässä osassaan hän on kerta kaikkiaan hurmaava." – Valkeakosken Sanomat, Eila Saukkonen
"Ammattitaitoisesti kautta linjan tehty esitys tarjoaa kaikkea, mitähohdokkaaseen teatteri-iltaan vaaditaan. Kun Esko Roine ja Arja Koriseva heltyvät duettoon, on pastellinäkymä valaistuksineen kuin suoraan Broadwaylta. Näytelmä ei jää hervottoman huumorinsa ansiosta tyhjänlaulannaksi – kiitos niin Esko Roineen kuin Lari Halmeen. Halme vetelee esityksen alkupuolella kolmen minuutin koreografian joka vastaa muutamaa (aidattua) ratakierrosta yleisurheilukentällä. Roine kokeneena kolleegana pitää yleisön näpeissään... Arja pyöritteli show’ta kympin arvoisesti."– Pirkkalalainen, Antti jokinen.
"Onnistunut musikaali vaatii kunnon tarinan, komeat puitteet, svengaavan bändin ja valovoimaiset päätähdet. Herrasmieshuijarit on kaikkea tätä." - Keskipohjanmaa, Jussi Kareinen
"Toista vuorokautta olen pyrskähdellyt nauruun milloin missäkin tilanteessa, kun eilen kävin katsomassa esityksen Herrasmieshuijarit! Niin mainioita olivat rooleissaan etenkin herrat Esko Roine ja Lari Halme. Kiitos,tämä oli piristysruiske,"mega size" sellainen." - katsoja
"Loistava!!!" - katsoja
"Aivan uskomattoman upea. Iso kiitos kaikille näyttelijöille." - katsoja
"Havaitsin taas miten mainio "musikaaliketku" E. Roine on! Tällä kertaa aisaparina on Lari Halme, jonka muuntautumiskykyä voi vain ihailla." - katsoja
"Täyskymppi kaikilta näyttelijöiltä. Näytelmä huumoria täynnä ja näyttelijät aivan ihanat! Laulut mukavia ja yleisöäkin otettiin mukavasti huomioon. Hyvä ja iloinen olo oli koko loppuillan. Ja suosittelen kaikille tutuilleni näytelmää!" - katsoja
Musikaalifaktaa
* TTT:n Herrasmieshuijarit on musikaalin Suomen kantaesitys
* Musikaali Dirty Rotten Scoundrels perustuu samannimiseen elokuvaan vuodelta 1988, jota tähdittivät Michael Caine, Steve Martin ja Glenne Headly. Ohjaaja oli Frank Oz. Tämä elokuva taas pohjautuu Ralph Levyn ohjaamaan elokuvaan Bedtime Story vuodelta 1964.
* Herrasmieshuijarit -musikaali sai maailman ensi-iltansa Old Globe –teatterissa 2004 ja siirtyi vuoden 2005 alussa Broadwaylle. Siellä musikaali pyöri 666 esityksen verran. Esitys kiersi myös muualla Yhdysvalloissa.
* Peräti 11 Tony Award -ehdokkuutta 2005 ja 9 Drama Desk Award -ehdokkuutta. Dirty Rotten Scoundrels -tähti Norbert Leo Butz voitti sekä Best leading actor in a musical (Tony) että Outsanding actor in a musical (Drama Desk) -palkinnot.
* TTT:n Herrasmieshuijarit on Euroopan ensimmäisiä musikaalin ensi-iltoja. Musikaali on saanut Euroopassa ensi-iltansa Ruotsissa, Norjassa ja Espanjassa. Neuvotteluja on käyty myös muiden Eurooppalaisten teattereiden kanssa mm. Saksassa, Tanskassa, Islannissa, Ruotsissa ja Lontoossa. Musikaalia on esitetty aina Japania myöten.
*
Dirty Rotten Scoundrels -musikaalista on ilmestynyt samanniminen levytys.
* Musiikin ja laulujen sanat on kirjoittanut David Yazbek, joka keräsi nimeä tätä ennen Housut pois -musikaalilla (Full Monty).
Musikaalin Broadway-esityksen sivut
Dirty Rotten Scoundrels Wikipediassa
|