Musta laatikko tuo laatujournalismia livenä TTT:n Suurelle näyttämölle

Edellinen Seuraava

Mediatiedote 24.5.2019

Tampereen Työväen Teatterissa nähdään syyskaudella journalismia ainutkertaisena elävänä esityksenä. Musta laatikko vierailee ensi kertaa TTT:ssä, Suurella näyttämöllä tiistaina 29.10. klo 19. Suositussa esityksessä kuullaan kymmenkunta tositarinaa, joita ei ole aiemmin Helsingin Sanomissa tai muualla kerrottu. Kertojina ovat HS:n toimittajat ja kuvaajat.

Esitys etenee kuin sanomalehti: aiheiden kirjo sekä yllättää että viihdyttää. Ulkomaanreportaasista siirrytään sujuvasti kulttuuriaiheisiin ja humoristista kolumnia voi seurata kuvajournalistin koskettava minidokumentti. Esitykset päästävät yleisön myös toimittajien ja kuvaajien työn kulisseihin.

Ja kuten muutoinkin työssämme myös kaikki lavalla kuultava ja nähtävä on aina totta”, kertoo Jaakko Lyytinen, joka on HS:n toimittaja ja yksi Mustan laatikon tuottajista. 

Ensimmäinen Musta laatikko nähtiin Kansallisteatterissa Helsingissä talvella 2016, ja sen jälkeen usein loppuunmyydyissä esityksissä on käynyt jo yli 20 000 katsojaa. Mustan laatikon esiintyjät ja aiheet vaihtuvat aina keväisin ja syksyisin. Esitykset kestävät noin kaksi ja puoli tuntia.

Musta laatikko palkittiin keväällä 2018 Bonnierin journalistipalkinnolla vuoden journalistisena tekona.

Liput ovat myynnissä teatterin verkkokaupassa, Lippumyymälässä sekä Lippu.fi myyntikanavissa. Peruslipun hinta on 32 euroa ja opiskelijalipun 22 euroa.

Lisätietoja:
Tampereen Työväen Teatteri, tiedottaja Sari Andersson, fnev.naqreffba+ggg-grnggrev.sv, 050 5969 069
Helsingin Sanomat, tuottaja Tuomas Kaseva, ghbznf.xnfrin+uf.sv, 0400 428 618 

Pressikuva:
http://www.ttt-teatteri.fi/mediagalleria/musta-laatikko-pressikuvat

 

Kategoria